Kirsin ja Markuksen taloprojekti

Historiaa

Nuorempana ajattelin, että kaupungissa kaikki on hienoa, upeaa ja siistiä. Nyt olemme Kirsin kanssa molemmat asuneet toistakymmentä vuotta kaupungissa - ja olemme saaneet hyvinkin tarpeeksemme.

Aloimme vakavissamme suunnitella rakennuttamista ja rakentamista jo parisen vuotta sitten. Tämä aika on pitänyt sisällään tontin etsimistä sekä toistasataa tuntia sunnittelua, luonnosten tekoa jne. Sopivan näköisen tontin löysimme vuoden 2000 syyskuussa ja kaupat tehtiin lokakuussa. Sinänsä meillä oli ns. hullun tuuria, koskapa emme älynneet etukäteen ottaa kovin tarkoin selvää tontin mahdollisista rakennusoikeuksista tai -kielloista. Kiinteistövälittäjän papereissa luki "Rakennuslupa: Poikkeusluvalla", eikä meillä ollut juurikaan käsitystä siitä, mitä tuo tarkoitti.

Kaikki meni kuitenkin sen suhteen hyvin, koska kesällä 2001 meillä oli poikkeuslupa (tai itse asiassa "suunnittelutarveratkaisu") myönnettynä ja vahvistettuna.

Vaikka suunnittelujakso oli pitkähkö, ei se tuntunut liian pitkältä. Suosittelemme kaikille talonrakentajille lämpimästi noin vuoden mittaista (tai pitempää) suunnittelu- ja haaveilujaksoa ennen toteutusvaiheen alkua. :)

Itse työmaa käynnistyi to 28.3.2002, kun kaivuri tuli tontille kaivamaan monttua ja tasaamaan maata. Uuteen taloomme muutimme 30.1.2003, mutta osa rakennustöistä - puhumattakaan pihatöistä ja vastaavista - jäi tehtäväksi muuton jälkeen. Tällaisia töitä ovat mm. ulkomaalaus, osa listoituksista, sekä kaikki yläkerran pintatyöt. Aikataulu oli hiukan turhan tiukka, mutta pitäähän sitä jotain haasteita ja tavoitteita olla. On hyvä olla jokin tavoiteaikataulu, tai muuten talo todennäköisesti ei valmistu ikinä. :)


Päivitetty 24.2.2003, klo 14:16, (c) Markus Vuori
Valid XHTML 1.0 Strict!